На уроках

Sanastoa, lauseita ja karvalakkeja

Lukion ykköset harjoittelivat tulevaa testiä varten pika-aikataulussa (ja osittain orjatyövoiman avulla) valmistuneen lautapelin parissa. Pelin tarkoituksena on kerätä eniten karvalakkeja ja sen jälkeen palata kotikaupunkiin. Pelilaudan ulkoasu ei silmää hivele, mutta prototyypiksi peli toimii varsin mallikkaasti, ja parannusideoitakin kuultiin.

Kiinnostuneille avaan vielä tänään käytettyjä sääntöjä. Pelin alussa arvottiin kotikaupungit karvahattumerkkejä käyttäen, sitten hatut jaettiin maantieteellisesti oikeisiin sijainteihin. Omalla vuorolla sai pelata niin kauan, kunnes tietämättömyys pysäytti etenemisen. Valkoiseen peliruutuun osuessa vuoro päättyi, mustasta ruudusta pääsi jatkamaan eteenpäin, mikäli osasi kääntää sanakortista nostetun sanan. Lakkikaupungissa tehtävänä oli lauseen kääntäminen. Onnistuneesta käännöksestä sai kaupunkilakin itselleen ja matka jatkui, muussa tapauksessa vuoro siirtyi seuraavalle. Pelissä oli mukana myös ryöstömahdollisuus: jo kerätyn lakin omistajan saattoi haastaa ja siten voittaa lakin itselleen. Haastetehtävänä toimi sanastokisailu, jossa kolmas osapuoli kyseli kaksintaisteluparilta vuoronperään sanoja. Ensimmäisenä pois pudonnut (se, joka ei osannut kääntää kohdalleen osunutta sanaa) hävisi lakin omistajuuden.

Inspiraationa toimi kaikkien aikojen lautapelisuosikkini, Globetrotters – Maailmanmatkaajat vuodelta -86. Vielä täytyy kehittää ja askarrella, jotta venäjän tunnilla päästään yhtä vivahteikkaaseen pelikokemukseen.

На уроках

”И теперь о погоде на вторник”

Ysit tekivät projektityönä mahtaviä venäjäkielisiä sääennustuksia. Tunneillamme paljon katsottua Yle Novostia mukaillen ryhmissä työstetyt ennusteet ja komeat kartat kuvattiin ja leikattiin kännyköillä videoiksi, jotka vielä yhdessä tunnilla katseltiin.

На уроках

Monipuolista työpistetyöskentelyä

Lukion ahkerat kakkoset kertasivat sanastoa, rakenteita ja prepositioilmauksia työpistetyöskentelytunnilla, jolla pelattiin, askarreltiin, lippulappusteltiin  ja hyödynnettiin tietotekniikkaa. Toimivaa ja mukavaa! Klikkaa kuvia kuvatekstin nähdäksesi~